16 March 2014

GreyBlueBlack

Kevät tuli ja meni, mutta tämän viikon aurinkoiset ja lämpimät päivät saivat pukeutumisinnostuksen jälleen heräämään ihan kunnolla. Asuja tuli ikuistettua ahkeraan, joten takatalvesta huolimatta luvassa on vielä parit keväiset asukuvat!

Viime keväänä farkkupaita tunkeutui salakavalasti tajuntaani ja kun vihdoin uskaltauduin sellaisen ostamaan, pääsi se ihan kiitettävän ahkerasti käyttöönkin. Tämä asu sai alkunsa tuosta kesän suosikistani, kun ajattelin kokeilla sitä neuleen alle pieneksi piristykseksi (sekä ekstralämmikkeeksi!). Jälkikäteen ajateltuna ei näin preppy-henkinen ratkaisu tuntunut ihan omalta, ylipolvensaappaat tosin tasapainottivat kokonaisuutta mukavasti. Seesteinen värimaailma sen sijaan miellytti kovasti. Rakastan utuisia, harmaaseen taittavia sävyjä ja vaalea denim-sininen näköjään kävi siihen värimaailmaan erinomaisesti.

Puhutaanko hetki tuosta takista? Mainitsinkin jokunen postaus sitten kuinka en varsinaisesti ole trenssi-ihmisiä ja tämä kolmisen vuotta takki onkin ainoa trenssihenkinen takkini. Se on myös pitkään edustanut minulle sitä miten käy jos suuntaa ostoksille mielessään jokin "tarve" ja ostaa parhaan tarjolla olevan sen sijaan, että malttaisi odottaa kunnes se täydellinen tulee vastaan. Eli sitä ei niin hyvää ostosta. Nykyään pitäydyn aika tiukasti täydellisen odottamisen taktiikassa. Vaikka kuinka hinkuisin jotain tiettyä vaatekappaletta (kuten tässä tapauksessa halusin uuden kevättakin), olen mieluummin kokonaan ilman kuin päädyn johonkin sinnepäin ratkaisuun. Ja sitten jos ja kun se täydellinen versio tulee vastaa, voi sen ostaa hyvillä mielin kun kaapissa ei ennestään lymyile sitä hutia.

Ja mikäkö takissa sitten on vikana? Se on aivan liian iso! Rakastuin takin lilahtavan harmaaseen sävyyn ja onnistuin vakuuttamaan itselleni sen istuvan päälle ihan hyvin. Mutta vaikka se pienintä kokoa onkin, on se vaan auttamatta liian iso! Pidin takkia taktisesti auki näissä kuvissa, jotta koko totuus ei paljastuisi, heh. Lopulta takki ei taida olla ihan niin huono ostos kuin miksi olen sen mieltänyt, onhan se käyttöön päässyt kuitenkin ja jo pelkästään tuon mielettömän kivan värin vuoksi olen tyytyväinen, että omistan sen. Mutta toki tuntisin oloni siinä paremmaksi, ja sen myötä käyttäisinkin sitä enemmän, mikäli se istuisi kunnolla. Vielä en ole uskaltanut ruveta mihinkään kavennusprojektiin...

The denim shirt slowly creeped into my conciousness last spring and I'm glad I finally went ahead and bought it, because I ended up wearing it all the time. That summer favorite was the starting point for this outfit as I wanted to try and spice up a basic sweater by adding the denim shirt under it, and it also offered an extra layer for extra warmth. Looking back, the look is maybe a bit too preppy to really feel like me, though the over the knee boots balanced it quite nicely. But I really loved the calm color scheme. I love dusty, greyish shades and light denim was a perfect canvas for those.

Let's talk about the coat for a while. As I mentioned some posts ago, I'm not really a trench coat kind of girl and this coat is actually my only trench-like coat. It's also the garment in my closet that for me has long represented what happens when you go shopping with something specific in mind and buy the best available instead of waiting for the perfect one to come up. You know, that not so good of a buy. Nowadays I'm pretty strict with holding out until I find the perfect one. As much as I may want something (like a new spring coat in this case), I'd rather do without than buy one that's just almost there, but not quite. And once the perfect one comes up, the purchase feels much more justified without that mistake purchase hidden in your wardrobe.

So, what's wrong with the coat then? It's just way too big! I absolutely fell in love with the lilac-ish shade of grey and somehow managed to convince myself that it fits just fine. But it does not, despite being the smallest size, there's no denying it's way too big. It looks alright unbuttoned though, hence no buttoned up photos here, haha. Ultimately I don't think it's as bad of a buy as I've made it out to be, I have worn it after all and for that amazing color alone, I'm happy to own it. But of course I'd feel much better in it, which would also lead to it being worn more, if only it fit like it should. I haven't had the guts to try to alter it myself yet...

Takki/coat: Vila
Huivi/scarf: Cos
Neule/sweater: H&M
Farkkupaita/denim shirt: Only
Farkut/jeans: H&M
Saappaat/boots: Topshop
Laukku/bag: Cristelle & Co.

2 comments :